La Vegueta Trail – polkujuoksu
Reilu viikko sitten juoksin 14 km pituisen polkujuoksukisan. Se juostiin Lanzaroten ytimessä La Vegueta nimisessä pikkukylässä. Viimeisen kahden rankan yli 20 km polkujuoksukisan (Wine Run ja Dia de Canarias Trail) jälkeen en odottanut tätä kisaa oikeastaan kovinkaan innolla. Muutama tuttu lähti mukaan, joten ajattelin, että okei why not.
Reitin profiilikuvasta selvisi, että kapuamista olisi luvassa. Yksi muista poikkeava, pitkä, jyrkkä tulivuoren rinne oli tiedossa, muuten reitti vaikutti ihan ookoolta. Starttilinjalla ei näkynyt tuttuja kovia nimiä, joten lähdin juoksemaan ihan omaa juoksua ja yritin pitää sellaista nautinnollista polkukisavauhtia yllä. Sain juosta ensimmäisenä naisena alusta loppuun saakka.
Olen muutamia trail-kisoja täällä Lanzarotella juossut, mutta ensimmäistä kertaa tuli sellainen fiilis, että nyt juostaan tosiaankin poluilla! Kisaan mahtui toki leveämpääkin hiekkatietä ja hieman asfalttia, mutta mukana oli myös paljon kapeaa polkua. Paras kohta oli ehdottomasti tulivuoren ympäri vievä kapea tasamaastoinen polku (ei siis mäkiä). Oli mahtava fiilis loikkia kivikoiden ja kuoppien yli ja painella menemään “hyvää vauhtia” keskittyen aina seuraavaan askeleeseen ja etsien sitä parasta mahdollista kohtaa astua. Virheitä ei saanut tulla, muuten olisi saattanut lyödä itsensä pahasti tai horjahtaa rinnettä alas. Tarkka fokus ja kapean polun aiheuttama “kovan vauhdin illuusio” saivat aikaan euforisen olotilan. Taidan sittenkin tykätä polkujuoksusta!
Oli kiva huomata, miten hitaammat 10km juoksijat, jotka olivat tulleet samalle reitille, antoivat poikkeuksetta ystävällisesti tietä takaa tulijoille. Gracias!
Toiseksi paras kohta kisassa oli tulivuoren huippu ja maisemat sieltä alas. Lanzaroten viiniviljelmät bodegoineen ja taustalla kumpuilevat tulivuoret ovat kaunista katseltavaa. Profiilin mukaan huipulle oli reilu 900 metriä. Maisemia ihaillessa matka taittui kuitenkin nopeasti. Onneksi kaikki muut edellä menijät kävelivät vuoren rinnettä ylös, joten paineet jäivät sikseen ja vaihdoin itsekin menon kävelyyn. Yritin kuitenkin kävellä rinnettä ylös hyvää vauhtia. Vauhditin menoa painamalla käsiä/nojaamalla polvia vasten joka askeleella. Tällä tyylillä pääsin myös muutaman muun menijän ohitse. Oli kiva huomata, miten jalat eivät väsyneet ollenkaan siinä kiivetessä ja oli helppo vaihtaa juoksuun heti vuoren huipulla.
Muutama alamäkiosuus sai euforian katoamaan ja itseäni paikoittain myös pelotti. Huipulta tultiin alas tosi jyrkkää rinnettä pitkin, jonka maasto oli hyvin epätasaista ja paikoittain löysää maata. Liukastumista sai pelätä. Toinen rinne lasketeltiin alas todella rosoista ja melko jyrkkää betonista valettua tietä pitkin. Siinä jos missään, en olisi halunnut kaatua. Alamäissä sai siis jarrutella reippaasti, ja sehän tuntui seuraavana ja vielä enemmän sitä seuraavana päivänä etureisissä.
Ennen kisaa ja sen jälkeen La Veguetan kylän täytti reipas, urheilullinen ja iloinen ilmapiiri. Tarjoilla oli myös 10 km matka, sekä 5 kilometrin juoksu tai vaihtoehtoisesti vaellus. Kyläseuran baari oli auki, josta sai ostaa juomia ja syömistä. Jäimmekin palkintojen jaon jälkeen vielä nauttimaan tunnelmasta istumalla viinilasilliselle paikalliseen sociedadiin.
Polkujuoksuterveisin
Piia
Speak Your Mind