Olen muutamia polkujuoksukisoja juossut Lanzarotella, jossa maisemat ja maastot ovat hieman erilaisia kuin tällä kotimaassa. Olen Lanzaroten polkujuoksuista kirjoittanut mm. täällä, täällä ja täällä.
Pidän itseäni enemmän maantiejuoksijana kuin polkujuoksijana, ja surkuttelin usein Lanzaroten kisatarjontaa. Tarjolla oli enemmän polkujuoksukisoja ja oikeastaan tosi vähän maantiekisoja.
Helsinki City Trail
Vaikka Suomen polut ovatkin ihan eri asia, kuin Lanzaroten kuivat ja kiviset hiekkatiet ja -polut, osasin toki odottaa mitä tuleman pitää, kun osallistuin Helsinki City Trail -polkujuoksukisaan. Olen pienestä asti kulkenut metsissä, joten yllätyksiä ei siinä mielessä tullut. Yhden 6 kilometrin pituisen metsälenkin kävin kaverin kanssa juoksemassa muutamaa viikkoa ennen kisaa, muuten valmistelut ovat sujuneet maantiellä. Olen vähän huono lähtemään yksin poluille, varsinkin kun en tunne kotiseutuni polkuja kovinkaan hyvin.
Pärjäsin Lanzaroten polkujuoksukisoissa yleensä ihan hyvin, ja kysyin Helsinki City Trailin järjestäjiltä mihin starttiin kannattaisi osallistua. Heidän mielestään aikaisemmin juoksemani polkujuoksuajat olivat tarpeeksi hyviä City Trailin nk. kuumaan lähtöön, joten ilmoittauduin siihen. Kisapaikalla selvisi, että meitä kuuman lähdön naisia oli mukana vain viisi. Yksi heistä oli kestävyysjuoksija ja triathlonisti Maria Söderström ja toinen Buff Trail Tour Finlandin voittaja Jaana Leivo, sitten minä ja kaksi muuta.
Viikkoa ennen juoksemani Vantaan Maratonin puolikas oli ollut tosi rankka, eivätkä jalkani olleet ihan sataprosenttisesti kisasta palautuneet lauantain polkujuoksua varten. Olin kahden vaiheilla, laitanko jalkaan tavalliset lenkkarit vai suht uudet polkujuoksukengät, joilla olin tehnyt vain muutaman lyhyemmän lenkin. Inov8 Terraclaw -kengät kyllä tuntuvat hyviltä jalkaan, mutta olin huolissani enemmän niiden vaimennuksesta tai oikeastaan sen puutteesta jo väsyneille pohkeilleni. Starttialueen mutaisten polkujen perusteella valitsin lopulta jalkaan Inovit.
12 km ja 21 km startit olivat olleet jo aikaisemmin, ja kuumaryhmä sai odotella omaa lähtöään vielä 1 h 45 minuuttia sen jälkeen, kello 15:45 asti. Heti starttimme jälkeen jäin ryhmän hännille, mutta jo ensimmäisessä pienessä nousussa menin 3 ryhmäläisen ohitse. Hyvin nopeasti kovakuntoiset Maria Söderström ja Jaana Leivo kuitenkin katosivat kokonaaan näkyvistä muun edellä menneen juoksuporukan mukana ja jäin yksinäiseen tyhjiöön. Juoksin siis lähdes koko 21 km matkan ihan yksin.
Yksinäisyys ei sinänsä haitannut. Alkumatkan sain pidettyä ihan suht hyvää vauhtia yllä ja nautin täysin rinnoin Keskuspuiston poluista, kauniista maisemista ja metsistä. Aina välillä kuului kellojen helinää ja reitin varrella olevat järjestäjät antoivat väliaikatietoja tai muuten vain tsemppaisivat jatkamaan. Puolimatkan jälkeen juoksuseurasta olisi voinut olla apua. Jalat alkoivat painaa ja pohkeita kolottaa. Pienikin nousu tuntui pahalta. Vauhti hyytyi aika lailla. Takana ihan lähellä ei kuulunut olevan ketään, joten sen suhteen pystyin myös hölläämään vauhtia. Lopulta lohtua maalilinjasta toi stadionilta kantautuva ääni. Olikin aika huikeaa lasketella Eläintarhan mäeltä alas stadionille ja kaartaa stardionin juoksuradalla maalisuoralle. Olin kuuman lähdön 3. ja naisten kokonaiskilpailun 4.
Lisää tapahtumasta: Helsinki City Trail 2015 lumosi reitillään
Tähän oli ihan hyvä lopettaa tämän vuoden kisat ja siirtyä talvikauden harjoitteluun.
Polkujuoksu tuo vaihtelua
Vaikka mielummin (vielä ainakin) juoksen kisani maantiellä tuo polkujuoksu ihan mukavaa vaihtelua siihen. Poluilla juokseminen on mukavan leikkisää. Saa hypellä kivien ylitse ja juurakoiden välissä, väistellä oksia ja tarpoa vaihtelevassa maastossa. Metsässä mieli ja sielu lepää, vaikka sykkeet ovatkin korkealla. Juoksu ei ole yhtä intensiivistä kuin se on maantiellä. Välillä ei yksinkertaisesti pysty juoksemaan lujaa, täytyy hidastaa, kavuta kalliolle tai kömpiä kaatuneen puun yli. Katseen on keskityttävä tarkasti maastoon ja samalla täytyy jo ennakoida tulevaa ja suunnitella mihin astua seuraava askel. Fokus on ihan eri asioissa kuin maantiellä. Aika ja matka taittuu ikään kuin huomaamatta.
Vaikka kyllä polkujuoksu voi rankkaakin olla. Riippuu ihan maastosta. Aluksi minua häiritsi polkujuoksussa se, että mäet voivat olla niinkin jyrkkiä, että juokseminen on pakko lopettaa ja vaihtaa kävelyksi. Mitä juoksemista se sellainen on? Lanzarotella mäet olivat paikoittain puuduttavan pitkiä eikä menoa voinut enää juoksuksi kutsua. Jyrkkät tulivuoren rinteet oli pakko kävellä. Itse osallistuin vain kaikista helpoimmille reiteille. Haria Extreme yms. kisat jätin suosiosta väliin.
Polkujuoksuterveisin!
Piia D
Speak Your Mind