Kaksi vuotta sitten olin Tallinnassa ja juoksin tähän asti parhaimman puolimaratonin! Silloin oli ihana aurinkoinen viikonloppu ja oltiin Tallinnassa peräti kolme yötä – aikuisten miniloma! Ihastuin Tallinnaan ja Tallinnan Maratoniin todenteolla!
Vuosi 2016 jäi välistä ja tänä vuonna oli aika palata Tallinnan Maratonille. Oma treeni-motivaatio on ollut jo pitkään kateissa ja päätin juosta kympin. Tämä itseasiassa sopi viikonlopun kuvioihin täydellisesti.
Lauantaina siis saavuimme Tallinnaan puolilta päivin. Onneksi sade oli jäänyt Suomen puolelle ja saimme kävellä satamasta hotelliin kuivin jaloin. Sokos Viru hotelli on ihanteellien majapaikka. Satamasta jaksaa hyvin kävellä kassien kanssa hotelliin, ja starttilinja sekä kisakeskus on kivenheiton päässä. Kerkesimme mukavasti levähtää hotellihuoneessa ennen kuin lähdimme hakemaan juoksunumeroa. Kympin matka starttasi siis jo lauantaina klo 17.
Lämmittelyä tehdessä jalat tuntuivat mukavan keveiltä ja muutenkin oli hyvä fiilis ja odotin juoksua innolla. Olin unohtanut pakata kellon reissulle mukaan, ja mietin, että se saattaa olla ihan hyväkin asia. Eipä tule ihan hirveitä paineita pitää kovaa vauhtia yllä, jos juoksu ei tunnu kulkevan. Mielessä haaveilin lähelle 40 minuutin aikaa, vaikka se olisikin vaatinut pientä suurta ihmettä. Lähdin suht rennoin askelin juoksemaan ja juoksu tuntui kulkevan mukavasti.
Kello siis puuttui matkasta ja tarkkaa vauhtia oli vaikea arvioida. Tuntui kuitenkin ihan mukavalta, ja päätin pitää juoksun mukavuusalueen rajamailla. Pikkasen harmitti, että reitiltä ei löytynyt kilometrimerkintöjä. Oli siis todella vaikea ajoittaa juoksua millään tapaa. Välillä sitä tekee kuolemaa jo parin kilometrin jälkeen ja loppumatka on yhtä tuskaa. Odottelin ja odottelin, että milloinkohan se tuska iskee, enkä uskaltanut kiristää vauhtia siinä pelossa, että matkaa olisi vielä pidemmälti taivallettavana. Yritin aina löytää jonkun, jonka vedossa oli hyvä mennä.
Pikkuhiljaa jalat alkoivat painaa ja sitten tien reunasta kuului huuto, että “one kilometre to go”. Yritin laittaa reippaammin jalkaa toisen eteen, mutta enpä usko, että vauhti kovasti ainakaan kiihtyi. Viimeisen pitkän loivan nousun etenin raskain askelin irvistellen. Aikaa kympille kului tasan 42 minuuttia.
No, jotakuinkin suht lähellä epärealistista tavoitettani, mutta sen verran mukavalta tuntui juoksu viimeiseen kilometriin asti, että olin todella tyytyväinen. Tämän vuoden reitti saa myös minulta ison peukutuksen.
Juoksun jälkeen saimme siirtyä hotellille suihkuun ja nauttimaan rauhallista illallista. Pitkälle ei tarvinnut lähteä ruokaa hakemaan, kun Sokos Hotellin alakerrassa Amarillo tarjoaa hyvää syötävää moneen makuun.
Omasta mielestäni hotellissa yöpymisessä parasta ovat aamupalat! Nyt ei ollut kiire syömisen kanssa, sillä juoksut oli juostu edellisenä päivänä. Saimme nauttia rauhallisen ja tuhdin aamupalan sunnuntaiaamuna, ennen kuin lähdimme starttilinjalle katsomaan maratonille lähtijöitä. Oli mahtavaa nähdä niin paljon suomalaisia juoksemassa ja yritin parhaani mukaan hurrata mahdollisimman monelle henkilökohtaisesti. Kuka ikinä keksikään numerolapun, joissa on juoksijan nimi ja kotimaan lippu, ansaitsee kyllä hienon pokaalin! Vietimme sunnuntain juoksureitin varrella ja maalialueella siihen asti kun oli aika palata satamaan ja suunnata laivan nokka kohti Helsinkiä.
Ensi vuonna toivottavasti taas Tallinnaan! On se sen verran kiva kaupunki ja upea tapahtuma. Ensi vuonna ehkä lähdetään koko perheen voimin. Omat teini-ikäiset lapset voisivat juosta perjantaina järjestettävän erittäin suositun Nike Youth Runin 5 km ja itse voisin kokeilla parantaa kympin aikaani. Sunnuntaina olisi sitten
mukava yhdessä kannustaa maratoonareita ja puolikkaan juoksijoita ja viettää kävellen aikaa kaupungilla.
Tässä linkki virallisempaan raporttiin Tallinnasta ja enemmän kuvia!
Speak Your Mind